STREET DANCE
Opettaja Mikko Ahlgren
"Voi harjoitella missä vain, keksiä omia liikkeitä. Mikä laji? No tietenkin street dance eli katutanssi. Parasta on se, että sitä ei voi tanssia väärin, pahinta on baitata eli varastaa toisen liikkeitä", sanoo opettaja Mikko Ahlgren. Omia liikkeitä kannattaa siis keksiä. Nuoret ovat hyvin kiinnostuneita lajista. Street dancen voi aloittaa heti kun oppii kävelemään. Mikko itse aloitti 14-vuotiaana.
KANNATTAA KOKEILLA!
MANGA
Haastattelimme kolmea henkilöä. Aksun mielipide oli, että piirtäminen ei ollut hauskaa. Ja hän sanoi vielä, että ei ollut muutakaan paikkaa minne mennä. Jalmari sanoi että mangan piirtäminen on haastavaa. Hän sanoi vielä, että ei muutenkaan osaa piirtää. Pinja sanoi, että mangan piirtäminen on mukavaa. Sen piirtäminen vaatii keskittymistä ja aikaa. Hän oli harrastanut lajia monta vuotta.
SATUPAJA KIRJASTOSSA
Satupajassa kerrottiin satuja ympäri maailmaa 1-luokkalaisille. Mukana oli niin käsinukkeja kuin oikeita näyttelijöitäkin. Täytetty pöllö oli paras!